
Turvallisuutta ja osallisuutta heikossa työmarkkina-asemassa sekä
syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja aikuisille tekoälyä hyödyntäen.
Hanke Turvattu tulevaisuus – turvallisuutta ja osallisuutta heikossa työmarkkina-asemassa oleville nuorille ja aikuisille tekoälyä hyödyntäen toteutetaan ajalla 1.1.2026-30.6.2027 ja hankkeen päätoteuttajana toimii Visio-säätiö sr. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun, Pohjoisen Keski-Suomen Ammattiopiston ja Keski-Suomen Hyvinvointialueen kanssa. Hankeella on myös muita yhteistyötahoja kuten muut järjestöt, seurakunnat, nuorisotoimi, koulut, työpajat ja oppilaitokset.
Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa heikossa työmarkkina-asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja aikuisten turvallisuuden tunnetta, tekoälyn ymmärrystä, osallisuutta ja henkistä kriisinkestävyyttä. Tavoitteena on lisäksi lisätä kohderyhmän toimeliaisuutta sekä lisätä kohderyhmän turvallisuustietoja ja -taitoja. Hanke edistää yhteistyötä ja hankkeen tuloksilla lisätään maakunnan näkyvyyttä ja vetovoimaa sekä toteutetaan Keski-Suomen strategiaa.
Hankkeen pääkohderyhmänä toimivat heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset. Hankkeen välillistä kohderyhmää ovat kaikki toimijat, jotka voivat kehitettyä menetelmää hyödyntää toiminnassaan.
Tämä innovatiivinen hanke kehittää neljä elämyksellistä pakopeliä, jotka vahvistavat nuorten ja aikuisten turvallisuustaitoja, henkistä kriisinkestävyyttä sekä osallisuutta yhteiskunnassa. Pelit käsittelevät, arjen varautumista, tekoälyn ymmärtämistä, mielenterveyden tukemista ja vaikuttamisen keinoja. Kaikki työkalut ja menetelmät ovat vapaasti käytettävissä koulutuksissa, nuorisotyössä ja järjestöissä. Hanke edistää syrjäytymisvaarassa olevien osallisuutta ja toimintakykyä, ja luo uudenlaisia, osallistavia tapoja oppia turvallisuudesta ja vaikuttamisesta.
Hankkeen tuloksena vahvistetaan kohderyhmän itsetuntoa ja toimijuutta, kehitetään konkreettisia taitoja esimerkiksi tekoälyn hyödyntämisessä, jolloin kohderyhmällä on pienempi digikuilu ja paremmat valmiudet osallistua työelämään tai koulutukseen.

Lisätietoa
Tulossa.