Kuntoutuksesta suunta tulevaisuudelle

Visio-säätiö järjestää visio-kuntoutuspalvelua Saarijärvellä. Kuntoutuspalvelut ovat tarkoitettu sosiaaliseen kuntoutukseen ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville.

Visio-kuntoutuspalveluissa voi tutustua monenlaisiin tehtäviin ja opetella eri alojen perusasioita. Sosiaalisessa kuntoutuksessa tuetaan paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja parempaan elämänlaatuun. Kuntouttavassa työtoiminnassa vahvistetaan asiakkaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä.

Visio-kuntoutukseen sisältyy myös elämyksellistä toimintaa. Kuntoutujat ja ohjaajat voivat käydä yhdessä mm. kuntosalilla, keilaamassa, laavulla makkaranpaistossa, elokuvissa tai järjestää yhteisiä virkistyspäiviä kulloisenkin ryhmän mielenkiinnonkohteiden mukaan.

Toiminta tähtää henkilön toiminta- ja /tai työkunnon arviointiin sekä jatkopolkujen suunnitteluun.

"Tällainen toiminta on todella tärkeää, jos ei ole työpaikkaa tai opiskelupaikkaa saanut, on päivälle ohjelmaa ja rytmiä. Ohjaajien keskinäinen hauskuus ja avoimuus huikeaa."

-Valmentautuja-

"Rento meininki ja tykkäsin kun koko ajan oli tekemistä, meni päivät nopeasti."

-Valmentautuja-

"Itsetuntemus on parantunut ja kokemus siitä, että ”elämä kantaa"

-Valmentautuja-

Siirry sivun alkuun